Kouvolan teatterissa oli alkuviikosta kultturiasioita käsittelevä paneeli. Paikalla oli edustaja jokaisesta Kouvolassa vaaleihin osallistuvasta puolueesta tai muusta ryhmästä. Oma esitykseni punoutui Keskustan keskeisinä pitämien asioiden ympärille.Pääotsikkoni, teemanani, oli KULTTUURISTA HYVINVOINTIA KAIKILLE KUNTALAISILLE. Palastelin asian kolmeen osaan, joita nyt hieman avaan.

Jokaiselle kuntalaisella on oikeus päästä osalliseksi kulttuuripalveluista. Kirjasto on tärkein kaikille kuuluva ilmainen lähipalvelu. Kouvolaan kuluu myös tasokas ammattiteatteri ja maakunnallinen sinfoniaorkesteri sekä taidemuseo. Osallisuus tarkoittaa sitäkin, että kaikilla halukkailla tulisi olla mahdollisuus harrastaa kohtuullisen matkan päässä ja kohtuullisin kustannuksin mm näyttelemistä (kesä- ja muut harrastajateatterit), maalaamista, taidekudontaa, soittoa ja kuorolaulua. Pohjois- Kymenlaakson rikas ja monipuolinen harrastustoiminta on syytä säilyttää, varsinkin, kun kunnalle koituvat kustannukset eivät kovin hirveitä ole.

Kulttuuritarjonta on vetovoimatekijä. Oikein tuotteistettuina, pakatoituina ja markkinoituina muutkin taidemuodot kuin Kouvolan Teatteri ja Kymisinfonia voivat tuoda oivan lisän alueen tunnetuksitekemisessä. Kouvola on Suomen toiseksi suurin mökkikunta. Kun oikein toimitaan,  meillä on jo valmis monen kymmenen tuhannen kohdeyleisö. Mainiot ammattilaisryhmät ja monipuoliset, läheltä löytyvät harrastemahdollisuudet ovat erinomainen lisämauste, jos halutaan markkinoida Kouvolaa viihtyisänä ja tasokkaana asumiskuntana vaikkapa pääkaupunkiseudun ahtauteen kyllästyneille.

Kulttuuri nivoutuu vahvasti yhteen kunnan muiden toimintojen kanssa. Kaiken sen lisäksi, mitä edellä on sanottu, kulttuurin itsetekeminen taikka toisten suoritusten katsominen tai kuunteleminen voi olla terapeuttinen ja ihmistä eheyttävä keino hoitaa yksinäisyyttä ja ennalta ehkäistä mökkiytymistä taikka muuta syrjäytymistä. Se tuo iloa ja viihdykettä juhlaan ja arkeen, antaa mahdollisuuden päteä, loistaa ja olla hyvä, vaikka kilpaurheilu ei kiinnostaisi tai vaikka vieraan kielen verbien taivutuksen eivät painuisi mitenkään mieleen.

Kulttuuri antaa elämälle hyvän sisällön, olitpa sitten näkijä, kokija tai tekijä. Nyt pitää vain katsoa mitä kaikkea meillä jo on, koordinoida hieman turhia päällekkäisyyksiä ja miettiä mitkä ovat ne tukijärjestelmät, joiden avulla määrä ja laatu pysyy nykytasolla tai voisi jopa kasvaa ja kehittyä.
ar.